Vuoden eka
Tällainen meemi on kiertänyt blogeissa.. eli kertaillaan viime vuotta ja hahmotellaan kuluvaa.
Vuosi 2005 oli raskas, mutta samalla myös hyvin palkitseva. Vuodenvaihde oli ahdistavaa aikaa kun oma ala ei meinannut löytyä. Tuntui että kaikilla muilla on suunta elämässä. Pähkäily tuotti lopulta tulosta ja oma pääsykoekirja löytyi. Kevään pääsykoerypistys oli helvettiä, mutta samalla pakotti ottamaan vastuuta oman elämän suunnasta. Vanhempien avioero toi pintaan joukon tunteita, joiden käsitteleminen vei vähäksi aikaa voimat ihan kokonaan. Asioita kannatti kuitenkin miettiä, koska fiilikset noista perheasioista ovat nyt paremmalla jamalla kuin aikoihin. Huoli velipojan tulevaisuudesta helpotti vähäsen kun tämä löysi rakkauden teatteriin ja näyttelemiseen. Kesä toi mukanaan opiskelupaikan ja hienon Pori Jazz-reissun. Syksyllä käytiin Pariisissa ja sitten alkoikin jo koulu. Kaiken kaikkiaan hyvä vuosi siis.
Vuonna 2006..
..otan musajutut vähän enemmän tosissaan.
..raahaan vihdoin itseni koulun kemuihin ja stressaan itse opiskeluja vähän vähemmän.
..teen ulkomaanmatkan.
..pidän kehosta ja mielestä parempaa huolta.
..ihastun (ja teen asialle jotain).
..huolehdin vähemmän ja otan rennommin.