Huomaamaton savu
Saapuessani eilen iltapäivällä Rautatietorille oli siellä käynnissä huvittava pikku näytelmä. Yhden pysäkin vieressä nököttävä roska-astia oli ilmiselvästi tulessa; ilmeisesti joku oli heittänyt tupakan tumpin paperiroskan sekaan. Roskiksesta nouseva savupatsas oli sen verran massiivinen, että se näkyi selvästi Kansallisteatterin kulmalle asti.
Roskiksen ohi marssi työmatkalaisia tasaisena virtana. Myöskin roskiksen viereisellä pysäkillä istuskeli kymmenkunta ihmistä. Kukaan ei varmastikaan voinut olla huomaamatta savua sen levittäytyessä minuutti minuutilta yhä laajemmalle alueelle. Pysäkkiporukalla oli silmin nähden vaikeuksia jopa hengittää. Tekikö kukaan asialle mitään?
Katselin ihmisten toimintaa odotellessani pääsyä ulos bussista. Useimpien katse harhaili jossain Baarikärpäsen suunnalla, muutamat kurkkivat ujosti roskiksen suuntaan. Roskis vain jatkoi savuttamistaan. Jotkut mulkoilivat närkästyneenä roskiksen suuntaan. Toikin tossa käryttää. Miksei kukaan tee mitään?! Kun pääsin ulos bussista, kävelin roskiksen luokse, kaivoin vesipulloni esille kaadoin puoli pullollista taskulämmintä kraanavettä savun sekaan. Problem solved.
Ihmisten toimimattomuutta varmaan osakseen selittää yksinkertaisesti laiskuus. Ei tämä minulle kuulu, joku toinen varmaan hoitaa tämän. Velvollisuudentunto uikuttaa hiljaa ujouden ja välinpitämättömyyden kuristusotteessa. (Voihan tietenkin olla niinkin, että olin ainoa, joka sattui kantamaan vesipulloa helteisenä kesäpäivänä mukanaan.) Ehkä taustalla on muutakin. Ihmiset pelkäävät tulla nähdyiksi. Se että toiset katsovat ja arvioivat tuntuu ahdistavalta. Jokainen haluaa hallita tapahtumia, toimintaa ja mielikuvia, joita itsestään välittää. Yllättävät tilanteet, joihin ei löydykään hallittua, turvallista ratkaisumallia ovat pelottavia. Mitä jos valittu toimintatapa onkin väärä? Mitä jos mokaan? Yllättävät tilanteet naksauttavat arjen autopilotin pois päältä ja pakottavat ajattelemaan, arvioimaan ja tekemään ratkaisuja.
Kokeilkaapa joskus mitä tapahtuu kun ette huomioikaan bussissa viereisellä penkillä istuvan sanattomia viestejä siitä, että tämä olisi jäämässä seuraavalla pysäkillä pois. Tiedätte kyllä, lehden taittelu kassiin, kellon vilkaisu, nousemiseen vihjaavat eleet, anelevat katseet kohti käytävää jne. Pakottakaa joku avaamaan suunsa ja sanomaan taikasanat: Anteeksi, jäisin tässä pois. Julmaa – mahdollisesti. Hauskaa – taatusti.
Koin -ja tein- tuon täsmälleen saman 2 viikkoa sitten Forumin Kukontorilla. Kymmenien toljottavien ihmisten keskellä, useiden ihmettelevien katseiden joukossa, minä olin mukamas ainoa jolla oli (hellepäivänä) vesipullo mukana. Tai ehkäpä niin, että minä olinkin ainoa, joka ei ollut helteestä johtuen saanut neliraajahalvausta. Niin tai näin, kyseinen tapahtuma herätti minussa aikalailla samat tunteet.
Ihmisten välinpitämättömyys on mennyt käsittämättömiin mittasuhteisiin.
Soitin reilut 2 viikkoa sitten naapuriin poliisit, naapurin setä kun oli todennut vaimonsa tarvitsevan vähän “kurinpalautusta”. Ja tekikin sen sitten perinpohjaisesti. Ei jäänyt kuulematta tai ymmärtämättä mitä naapurissa tapahtui. Puolen tunnin suora huuto ja raajojen tömähtely seinään sai minut tarttumaan luuriin alta aikayksikön. Arvatkaa kuinka moni rapussani oli soittanut apua? 1 ihminen lisäkseni. Vaikka meillä asuu kymmeniä talossamme. Haloo! Missä on ihmisten inhimillisyys?
Ja tämä sama meininki toistuu ympärilläni muodossa jos toisessa joka ikinen päivä. Se on saanut minut menettämään uskoni ihmisiin.
kirjoitti Satu — 27.7.2006 @ 15:28
sehän se, jengi pelkää tulevansa arvioiduksi. taustalla perinteinen “mitäköhän ne kelaa musta” -meininki. sucks ass.
mä kysyn aina bussissa viereisellä paikalla kiemurtelijoilta että “ootsä jäämässä pois?”. vituttaa se ainainen kiemurtelu ja sit se on klassikko se napin painaminen mun nenän edestä niin että varmasti huomaan että nyt se paino sitä nappia että se on varmaan jäämässä pois ja mun pitäis niinku väistää. onko niin vitun vaikeeta sanoo et sori mä jään täs veke? on. viis sanaa liikaa ja täysin tuntemattomalle ihmiselle hui herran jumala
kirjoitti Andy Sipowicz — 28.7.2006 @ 2:03
Vanhaan juttuun pakko tulla kans kommentoimaan. Mäkin menin just eilen “tunnustan” nostamaan pitkin bussin lattiaa kierivän tyhjän juomapullon, joka häiritsi kaikkia, mut kukaan ei jaksanut tehdä asialle mitään. Siis jouduin ihan nousemaan ja kävelemään pari metriä, huhhuh! Tietysti vaikutin vähintään kylähullullulta. Hyvästi maine!
kirjoitti Eva — 28.8.2006 @ 11:36