Tämän aamun Helsingin Sanomissa on kaksi Britanniaa koskevaa juttua, jotka kiinnittivät samankaltaisuudessaan huomioni. Toisessa uutisoidaan brittien tiedustelupalvelun johtajan lausunnosta, jonka mukaan tiedustelupalvelulla on tietoa kymmenistä Britanniaan kohdistuneista terrori-iskusuunnitelmista. Johtajan mukaan terroriuhka tulee pysymään ongelmana koko sukupolven ajan.

Toisessa jutussa hesarin Britannian-kirjeenvaihtaja kirjoittaa siitä, miten brittiaikuiset joutuvat pelkäämään nuorisoaan; huppareihin verhoutuneet nuoret yobit (slangia, ”boy” väärinpäin, öykkäri, moukka vrt. chav) notkuvat supermarkettien parkkipaikoilla ja aiheuttavat yleistä pahennusta ja pelkoa. Näiden nuorisohuligaanien epäsosiaalista käytöstä on ryhdytty torjumaan asbolla (Antisocial Behaviour Order), määräyksellä, jonka saanutta voidaan ”kieltää oleskelemasta joillakin kulmilla tai toisten huligaanien seurassa tai heittelemästä ohikulkijoita vedellä täytetyillä muovipusseilla.”

Nämä kaksi juttua käsittelevät kahta hyvin eri asiaa, mutta kuitenkin niissä on jotain perin samaa. Molemmissa tapauksissa valtaa pitävä taho kokee jonkun asian ongelmaksi (jatkuva terrori-iskujen uhka, pelottavat nuoret) ja pyrkii joidenkin toimenpiteiden avulla torjumaan tätä uhkaa. Kuitenkin molemmissa tapauksissa olennaiset kysymykset unohtuvat: Miksi tämä ongelma on syntynyt? Mikä meidän osuus tämän ongelman syntymisessä on?

Miksi hupparinuoret lojuvat kaiken päivää rähjäisen lähiön autiolla parkkipaikalla? Taustalla on varmasti nuorisotyöttömyyttä, päihdeongelmia (niin omia kuin vanhempienkin), koulutusmahdollisuuksien vähäisyyttä ja ihan vaan yleistä toivottomuutta. Eivät nuoret huvikseen loju parkkipaikoilla – he ovat siellä koska muutakaan paikkaa ei ole.

Hupparinuorien ojentaminen uhkauksilla ja oikeustoimilla muistuttaa mielestäni suuresti sitä yksisilmäistä lähestymistapaa, jolla tietyt valtiot pyrkivät taistelemaan ”terroriongelmaa” vastaan. Terroristit nähdään paholaisina, jotka uskonkiihko silmissä leimuten syöksyvät tuhoamaan meidän vääräuskoisten syntistä elämäntapaa. Jotta länsimaat voisivat olla turvassa, maailma tulee puhdistaa näistä pahantekijöistä. Jotta terroriongelma ei enää ikinä toistuisi, näitä kiihkoilijoita synnyttäneille valtioille pitää opettaa länsimaisen demokratian suvaitsevainen ja edistyksellinen malli.

Kumpikaan edellä mainituista ongelmista ei ratkea ennen kuin päättäjät ovat valmiita tarkastelemaan tilannetta hieman kokonaisvaltaisemmin ja valmiina itsekritiikkiin. Jos terrorisminvastainen sota lisää terrorismia niin joku on pahasti vialla. Lihavuuttakaan ei torjuta kermakakulla. Niin kauan kun sairautta hoidetaan kohdistamalla huomio yksittäisiin oireisiin niiden ilmaannuttua, itse sairaus jää hoitamatta. Nuoriso-ongelma ei varmasti ratkea häätämällä huligaanit pois parkkipaikalta. Terrorismi ei varmasti lopu pommittamalla ja tappamalla.