Jatkoin keskiviikkona Budapestista matkaa tehden muutaman tunnin pysahdyksen Bratislavassa ja jatkaen sitten matkaa Wieniin, jossa odotti yojuna Krakovaan.

Bratislava oli ihan jees, natti vanhakaupunki muttei mitaan varsinaisesti mitaan erikoista. Kiertelin helteista kaupunkia nelisen tuntia rinkka selassa, jonka jalkeen jatkoin matkaa Wieniin.

Yojuna Krakovaan oli melkoinen kokemus. Loysin pienen haahuilun jalkeen oikean junan ja vaunun ja olin juuri kapuamassa kyytiin kun eteeni heilahti vanha vihainen puolalaiskondari. Konduktoori syynasi ensin miehen, sitten passin ja lopuksi matkalipun. Kun tarkastus oli valmis vihaisesta suusta kuului murahdus: “Krakova juu ket tis pak” (tassa kohtaa matkalippuni katosi miehen taskuun) jonka jalkeen ukko talutti minut ulkopaasta omaan hyttiini ja poistui.

Itse matka oli ihan helvettia. Vaunu tarisi ja kolisi ja muutaman tunnin valein oven ryskytyksen lomasta kuului karjaisu: “PSSPRT KNTRL” (eli siis passport control kokonaan ilman vokaaleita). Sain lopulta nukuttua korkeintaan kaksi tuntia katkonaista unta.

Matkan jannittavin kohta koitti kuitenkin vasta Puolassa kun aikataulun mukainen saapumisaika alkoi laheta. Olin asettanut heratyksen varttia ennen saapumisaikaa (joka aikataulun mukaan oli siis 05:47) ja varttia vaille kuusi olin taysissa pukeissa ja valmiina hyppaamaan pois junasta. Kondari kavi heittamassa loppuni takaisin ja kaikki naytti hyvalta kunnes…

Juna pysahtyi suurin piirtein oikeaan aikaan keskelle ransistynytta pikkukaupunkia. Kukaan ei nayttanyt poistuvan junasta eika missaan nakynyt mitaan liiketta, joten paatin jaada junaan. Sitten alkoi epailys kaihertaa mielta. Mita jos tama olikin kaikesta huolimatta oikea pysakki? Katselin aikataulukirjaa ja totesin etta seuraavan kerran juna pysahdytaan Varsovassa ja ehdinpa tsekata jo paluujunankin valmiiksi. Lopulta totesin ettei nyt auta muu kuin istua alas ja odottaa.

Joskus puolen seitseman maissa ikkunasta alkoi nakya kerrostaloja ja kymmenen minuuttia myohemmin seisoin huojentuneena Krakovan paatautatieaseman laiturilla.

Hostelli loytyi helposti ja se on osoittautunut reissun hienoimmaksi. Vastarempatut huoneet ja kylpparit ja hymyileva ja avulias henkilokunta teki todella vaikutuksen. Palvelualttiudesta ehka kertoo jotain se, toissailtana kysellessani pyykkituvan aikatauluja, respa kaski tuomaan likaiset vaatteet vastaanottoon josta sain ne seuraavana aamuna takaisin puhtaina ja tuoksuvina. Paras puoli on kuitenkin hostellin omistaja: noin 35-vuotias iloinen nainen, joka ilmestyy aamuisin yhdeksan maissa keittioon ja kokkaa koko vaelle herkkuaamiaisen. Eilen oli tarjolla lettuja tuoreilla hedelmaviipaleilla ja kermavaahdolla (taman lisaksi tietysti perinteiset kahvit, murot, leivat ym.)

Kavin eilen tsekkaamassa Auschwitzin, johon suuntautunut kahden tunnin hikinen bussimatka meinasi tehda matkaajasta lopun. Ensin puolitoista tuntia maalaismaisemaa, sitten kilpi: “Auschwitz - City of peace”. Kilven takaa paljastui sympaattinen, neuvostohenkinen pikkukaupunki, jonka asukkaat nauttivat hellepaivasta (32 C) terasseilla istuen.

Varttia myohemmin tunnelma ja nakyma oli hieman toinen. Arbeit macht frei, Auschwitzin keskitysleirin kuuluisa portti. Mitahan tuosta paikasta nyt sanoisi? Ihmishiuksista tehdyt kangaspakat ja lasten kenkien roykkiot vetavat aika hiljaiseksi.

Tanaan yojunalla kohti Prahaa.