Mielessään suomalainen nuori mies saavuttaa ylioppilaspäivänä miehuutensa maksimin: Isin kaljamahamittainen puku päälle, uudenkarhea valkolakki päähän, pilottilasit silmille ja laivalta ostettu ranteen paksuinen sikari huuleen. Sitten mummin viisikymppinen kourassa keskustaan mekastamaan. Nuoria miehiä tajuttomana maassa. Nuoria miehiä oksentamassa itsensä päälle. Nuoria miehiä virtsaamassa auton ikkunaan. Nuoria miehiä voimiensa tunnossa. Tervetuloa aikuisuuteen - siitä se alamäki alkaa.

Kävin alkuillasta soittamassa hempeitä tuttavan häissä. Sitten menin baariin ja soitin saman biisin yll(y/ä)tettynä uudelleen. Molemmilla kerroilla ihmiset tykkäsivät, ensimmäisellä kerralla ihan kyyneliin saakka. Voisiko ehkä sanoa, että esiintymiskammo alkaa olemaan pikku hiljaa selätetty?

Vakavan unenpuutteen, helteen ja krapulan näivettämä keho alkaa natista liitoksissaan. Päässä pyörii morkkiksen lisäksi ajatus siitä, että historiankirjoihin on päässyt livahtamaan väärää tietoa. Luulen nimittäin, että nykyaikainen kalenterisysteemi seitsenpäiväisine viikkoineen ei suinkaan perustu astronomisiin ilmiöihin vaan ihmismielen toimintaan - tarkemmin sanottuna unohtamiseen. Laajoja kenttäkokeita kesän aikana suoritettuani olen päätynyt siihen tulokseen, että ihminen unohtaa alkoholin epämiellyttävät seurannaisvaikutukset melko tarkasti juuri viikossa.

Lauantait ovat nyt jo pitemmän aikaa kuluneet ilonpidon merkeissä ja sunnuntait sitten sohvalla hikoillen pyöriviä seiniä ihmetellen. Sunnuntaisin on tullut aina vannottua, että nyt riittää, ei enää tällaista. Koskaan. Sitten tulee työviikko, aikaiset aamuherätykset, sadat typerät ihmiset puhelimessa, einesluonaat ja hikiset bussimatkat kotiin kisoja katsomaan. Lopulta on taas se kohtalokas lauantai, puhelin soi ja tuttu ääni kertoo, että taas olisi kavereita iltaa istumassa – lähdetkö mukaan? Ja sitten taas mennään.

Viime viikonloppuisen jälkeen lupaan, että ensi viikonloppuna en remua. En vaikka kuinka kinuttaisiin. Niin. Mutta loppukesä onkin sitten ihan toinen juttu.

Tenttipuristus päättyi kauniisti eli aika lailla optimisuoritukseen. Neljä kysymystä, joista kolmeen pitäisi vastata. Kaikkiin valmis vastaus päässä, kunhan vaan jaksaa raapustaa sen paperille. Hieno tunne.

Mahdollisuuden nollaukseen tarjosi iltapäivällä mummin lihapullat ja muusi ja myöhemmin illalla Kontaktin vuosijuhlien jatkot. Kyllä ne sossut tanssii kunhan niille vaan tarjoaa tarpeeksi alkoholia. Niin, että ehdin kuin ehdinkin koulun bileisiin ekan vuoden aikana. Kyl se siitä lähtee!

Osoitin taas vastuullisen luontoni ja tenttilukujen sijaan pyörin juhlahumussa koko viikonlopun. Perjantainen Venäjä-voitto aiheutti hallitsemattoman voitonhuuman ja humalan syöksykierteen, joka lopulta päätyi lauantai-aamuyönä kaverin lattialle. Kera bullterrieripennun.

Lauantaina, kunhan vain sain itseni kotiin kammettua, kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet ja ryntäsin kaverin synttärikemuihin. Juomaa, juomaa ja juomaa! Sanomattakin selvää, että toinenkin ilta meni aina sinne pilkun tuntumaan. (Kiitti vaan Jussi kekkereistä)

Sunnuntai-aamuna (paskat se mikään aamu enää ollut) kämpän lattialta löytyi symmetrinen letka riisuttuja, röökille haisevia vaatteita, aina ulko-ovelta sänkyyn asti. Olohuoneen lattialla oli kasa kuitteja ja kymmensenttisiä. Bokserit olivat ikkunalaudalla. Lätkäfinaali ei oikein sytyttänyt; kiivas peli sai kylläkin edellisen illan maltaat kiipeämään ylös ja yrittämään toista kierrosta.

En lukenut perjantaina, en lauantaina, en sunnuntaina. Tänään nukahdin luennolle ja lähdin puolessa välissä himaan lepäämään. Äsken sain pari tuntia luettua, mutta aika helvetin paljon jäi huomiseksi. Kirjastossa keski-ikäinen rouvashenkilö veti vartin puhelinneuvottelun keskellä lukusalia. Ainiin.. ja kaiken kruunuksi postimies tipautti luukusta tv-lupamaksun.

Välillä vaan ei jaksais…

Perjantain baariturnee oli ilmeisesti rankempi reissu kuin muistinkaan. (Kiitos vaan Kasperille ja Ilarille siisteistä kekkereistä ja jatkoista!) Taksikuitti tiesi kertoa, että kyytiä kotiin oltiin lauantai-aamuna tilailtu siinä jälkeen kuuden. Tämä tarkoittaa että absinttia ja rommia juotiin vielä reilusti päälle viiteen. Jännä juttu että oli vähän hontelo olo. Lauantai meni krapulan kanssa painiessa; baariin lähtö ei tullut mieleenkään. Kävin ostamassa ärrältä Burnoutin, mutta ei sen pelaamisesta krapulaisen reflekseillä mitään tullut.

Humalan vainot vaivasivat vielä viime yönäkin. Kuuma ja kylmä vaihtelivat aalloittain ja päässä pyöri melkoisen julmia painajaisia. Kun heräsin puoli viisi tärisevänä ja hiestä märkänä, niin piti huilata puoli tuntia ennen kuin uskalsin taas nukahtaa. Piti varmistaa, ettei se sama raina vaan lähde pyörimään uudelleen.

Kun nuorimies juo, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Eiku venaa…

Ylihuomenna on syntymäpäiväni. Synnytyssalin valomeren näkemisestä on jo 24 vuotta. Teini-iästä asti iän karttumista on mitannut se, mihin baareihin on päässyt sisälle. Muistan kuinka serkkupojan kanssa joskus 15-kesäisinä haaveiltiin laivan diskossa, että kun täytetään 18, niin kolutaan Helsingin jokainen baari. Ja niinhän niitä tuli koluttua. Karu totuus kuitenkin oli, että kaikkiin ”siisteihin” paikkoihin oli korkeampi ikäraja, eikä siloposkisilla pojilla ollut niihin mitään asiaa. Toisin oli saman ikäisillä tytöillä.

24-vuotiaana pääsen vihdoin kaupungin kaikkiin baareihin. No ehkä en ihan kaikkiin, mutta 24 tuntuu olevan se viimeinen ”virallinen” yläraja.

Kuusi vuotta täysi-ikäisyyttä ja todella aktiivista baarielämää on kuluttanut hohdon hienoimmistakin yökerhoista. Nyt kun ikää vihdoin olisi, niin useimmiten mieli tekisi vaan istua rauhallisessa pubissa muutaman kaverin kanssa ja jauhaa puutaheinää; Helsingin yön viettelykset eivät juurikaan houkuta.

Mutta niinhän se taitaa olla muutenkin elämässä: nuorena energiaa riittää aina ongelmiksi asti, mutta älliä ja kokemusta ei juuri nimeksikään. Sitten vanhempana kun aikaa, kokemusta ja näkemystä vihdoin olisi, keho alkaa lyödä tyhjää. Elämän ironiaa parhaimmillaan.

Niin kyllästynyt en kuitenkaan ole, etten huomenna ryntäisi baariin. Juon, nauran ja juhlin. Toivottavasti läheisimpien ystävien kanssa.

Tämä kuulostaa nyt tosi typerältä, mutta kerron kuitenkin. Olin lauantaina baarissa ensimmäistä kertaa rillit päässä. Hieno kokemus. Näin ihmiset ympärilläni eikä ketään tuntunut haittaavan muuttunut olemukseni. Mainitsemisen arvoisena pikku juttuna voisi pitää sitä, että tarkka näkö toi mukanaan tarkemmat huomiot muista ihmisistä. Tarkemmin sanottuna flirtin. Ilman rillejä kaikki ne pienet eleet ja vihjaukset jäävät kokonaan huomaamatta. Ja täytyy myöntää, että huomaamisen arvoisia juttujahan ne ovat. Todella.

Elikkäs aika varmasti tulen jatkossakin esiintymään nelisilmäisenä tuolla “radalla” — saatanpa opetella käyttämään ihan muulloinkin.

Stressivapaa viikonloppu oli ja meni. Perjantain kirjamessut meni vähän pikakelauksella, kun tuli kiire pizzan syöntiin. Ehdin kuitenkin kuunnella Marko Juntusen esittelyn uutuuskirjastaan Islamin arki - Maailma marokkolaisin silmin. Juntunen kertoi marokkolaisen köyhäilistön elämästä eurooppalaisen vaurauden ja ääri-islamistien ristipaineessa. Kertomukset Eurooppaan laittomasti pyrkivien epätoivosta sekä Marokossa että etelä-Euroopan vihannesplantaaseilla pakotti tarkastelemaan omiakin asenteita maahanmuuttajia kohtaan. Karmeaa kuultavaa. Mukaan messuilta tarttui venäläisen Anna Politkovskajan uutuuskirja Putinin Venäjä, jossa hän käsittelee Venäjän nykytodellisuutta Putinin rautaisessa otteessa. Politkovstajan edellinen kirja Toinen Tshetshenian sota oli varmaan rankin koskaan lukemani kirja, joten toiselta voi odottaa aika kovia juttuja. Kuten Soila sanoi messuilla “siinä sulla on taas iltalukemista”.

Lauantaina mä olin tehokas. Kello herätti kasilta. Kymmenen pintaan mä olin jo Valtterin kirppiksellä (löysin pari leffaa), josta kävelin stadiin. Kauppatorin rannassa oli Suokin lautta juuri lähdössä, joten hyppäsin kyytiin ja kävin hyvästelemässä Kustaanmiekan ja Merisotakoulun.

Illalla käytiin kaverin kanssa katsomassa Heikki Silvennoisen keikka London Pubissa. Kyllä se on yksi Suomen kovimmista bluesmiehistä. Todettiin että tommosta pitäisi harrastaa useammin. Neljällä eurolla huippumusaa koko illaksi. Aika hyvä diili. Keikan jälkeen sitä oli tietenkin jo sen verran maistissa, että kotiinlähtö ei ollut enää vaihtoehto. Kasvatettiin kaveriporukan koko kuuteen ja paineltiin Mollyyn. Sitten vaan sitä tavallista: tilityksiä, olutta, “syvällistä” keskustelua, grillisafkat ja kaverin sohvalle tutimaan. Krapula iski sunnuntai-iltana ja nyt on hontelo olo ja paleltaa. Ensi kerralla enemmän musaa ja vähemmän häppää.