Narikkakeikoissa on eroja. Eilisellä keikalla ei tuntunut natsaavan oikein mikään. Metromatkan Kaisaniemestä Kamppiin pitäisi olla suhteellisen simppeli juttu; jostain syystä hyppäsin kuitenkin väärään metroon ja löysin itseni pitkänsillan väärältä puolelta. Eipä siinä mitään, uusi metro alle ja uusi yritys. Jotenkin onnistuin kuitenkin taas jäädyttämään ratkaisevalla hetkellä ja sitten oltiinkin matkalla Ruoholahteen.

Lopulta sain itseni Tennariin vain todetakseni että vieraat (n. 600 henk.) olivatkin saapuneet puolta tuntia ilmoitettua aikaisemmin ja odottelivat jo ymmärrettävän tuohtuneina luvattua palvelua. Tässä kohtaa työnvälitysfirmasta lähetetty ensikertalainen päättää niin sanotusti kakkia housuun ja lähteä himaan. Kun tähän vielä yhdistetään järjestäjien majesteettinen idea jakaa sadoille lapsivieraille elokuvan teemaan sopivat rumpukapulat voin vain todeta että ilta oli meille töihin jääneille kaikin puolin hikinen ja vittumainen.

Tänään homma on vähän toisen näköistä: vieraita tuli puolet odotettua vähemmän, joka tarkoittaa että työporukkaa on puolet liikaa. Työvajeesta kärsivät narikkatyöntekijät voivat täten kuluttaa aikaa auttelemalla pitopalvelun porukkaa ruokavuoren tuhoamisessa tai vaihtoehtoisesti kirjoitella tyhjänpäiväisyyksiä blogosfääriin.

—

Kuten jotkut ovat huomanneet - ja närkästyksensä tästä avoimesti ilmaisseet – on kiinnostukseni blogikirjoitteluun ollut viimeisen vuoden aikana melko vähäistä. Syitä tähän on lukuisia: henkilökohtaisten asioiden puiminen blogissa (”nettipäiväkirja”) vaatisi vähintään sen, että kirjoittajalla olisi jonkinlainen elämä josta puhua. Vaikka kirjoittajalla saattaisi tällaista elämää ajoittain ollakin, tulisi hänellä myös olla jonkinlainen motivaatio tällaisten teemojen julkiseen märehtimiseen. Itselläni tällainen motivaatio on aika nollissa.

Blogi voi myös palvella työkaluna, jonka avulla kirjoittaja kommentoi julkisuudessa (’public sphere’) käynnissä olevia keskusteluja. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että opiskelu ja opiskelukaverit tarjoavat blogosfääriä tehokkaamman (ja vuorovaikutuksellisemman) kanavan tällaisten teemojen tuulettamisen.

Blogia voi käyttää myös julkaisualustana erilaisille musiikillisille virityksille; tällaisen julkaisutoiminnan jatkaminen kuitenkin vaatisi artistilta massiivista skarppausta, jotta julkaisun jälkeisiltä häpeäntunteilta voitaisiin välttyä.

Toisaalta tekisi mieli keventää lastia ja poistaa koko blogi. Toisaalta blogi on kuitenkin sen verran hieno representaatio muutamista viime vuosista etten usko että uskallan sitä poistaa. Jatko on täysin auki: jos motivaatiota ja sanottavaa jossain vaiheessa löytyy, lupaan taas jatkaa julkaisunapin painelemista. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, ettei kirjoitettavaa – tai ehkä pikemminkin tarvetta kirjoittamiseen - juurikaan ole.

Edellisestä tilityksestä huolimatta linkkikaatopaikka Mistä ne puhuu palvelee edelleen tarkoitusta ja sää näin ollen jäädä henkiin.

Tähtäimessä edelleen vähentää paskan jauhamista ja keskittyä kiukuttelemaan tärkeistä asioista.

Olin juuri suoltamassa tuskantäyteistä tilitystä aikaisten arkiherätysten ja viikonloppuviihteilyjen kivuliaasta kierteestä, kun huomasin, että päivälleen vuosi sitten kaikki oleellinen tulikin jo sanottua. Viisaampi näkisi tässä tuhoisan kierteen ja muuttaisi äkkiä tapojaan terveempään suuntaan.

Löysin musablogin käyttöön uuden palvelun, joten nyt kaikkien biisien pitäisi taas toimia.

Live-versioita voi tulla kuuntelemaan ensi lauantaina YNK:in legendaarisiin Toukobileisiin!

Blogin ulkoasu alkoi tuntua sen verran tunkkaiselta, että päätin pistää sen uusiksi. Jos siis seuraavien tuntien aikana blogi näyttää kummalliselta tai tulee haamupäivityksiä niin ne johtuvat uuden leiskan asennusprojektista. Jos käytössä ilmenee ongelmia, niin laittakaa kommenttia, että tiedän korjata viat.

Uuden ulkoasun graafinen puoli on vielä vähän vaiheessa ja saattaa muuttua kunhan toi N to tha D saa virtaa kintaisiin.

Se on sitten tämä blogi ollut pystyssä tasan kaksi vuotta. Merkintöjä on tähän mennessä kertynyt 343 kappaletta. Muutamasta olen oikeasti ylpeä, suurin osa taitaa kuitenkin olla aika ka kaa. Täytyy yrittää keskittyä olennaiseen ja jättää paskan jauhaminen vaikkapa Helsingin poliisille.

Kuka jenkeissä lukee Päivästä toiseen -blogia? Tilastojen mukaan 10 % kävijöistä on nimittäin rapakon takaa. Kävijöitä näyttäisi tämän lisäksi olevan ainakin Unkarista, Espanjasta, Kiinasta, Italiasta, Saksasta, Kanadasta ja Australiasta. Ja kuka googletti “sinne jeesus tekee asunnon”? Entä “tissit”? Eniten osumia Googlen kautta tulee kuitenkin jollain variaatiolla Kummelin Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä -biisin sanoista.

Ei tajua.

Kommentoinnin kanssa on kuulemma ollut viime aikoina ongelmia. Palveluntarjoajan vaatimuksesta kommentoinnin yhteyteen piti asentaa kuvassa näkyvä varmennus. Tällä tekniikalla taistellaan järjestelmää rasittavia roskakommentteja vastaan.

Niille, joille kuva ei yksiselitteisesti paljasta oikeaa toimintatapaa väännettäköön homma vielä rautalangasta: Kommentointi tapahtuu muulta osin ihan samalla tavalla kuin ennekin. Kun kommentti on valmis, kopioi ohjeen mukaan kommenttikentän alla näkyvä, vaihtuva numerosarja viereiseen tekstikenttään (ei siis siihen kommenttilootaan, vaan sen alla olevaan, huomattavasti pienempään kenttään.) Kun numero on syötetty oikein, paina vielä Julkaise -painiketta. Kommentin pitäisi ilmestyä postin kommentteihin muutamassa sekuntissa.

Jos uuden järjestelmän kanssa on jotain ongelmia, niin laittakaa tietoa tulemaan vaikka sähköpostiini pt@welho.com

Lisäsin laitapalkkiin linkin N-di:n uutuuttaan kiiltävään luonnosblogiin: Sulttaanin tuhat ja yksi luonnosta. Mies uhoaa tuottavansa yhden luonnoksen joka ikinen arkipäivä. Saa nähdä miten käy. Käykää ihastelemassa!

Asmunder löi säkillisen taateleita kouraan ja marssitti Aapeliin hahmogeneraattoria kokeltamaan. Tällaiset näpertämiset ovat aina olleet suurta hupiani, mutta nyt homma karkasi täysin käsistä. Nakersin nimittäin vasemmalla komeilevaa omakuvaa melkein pari tuntia!

Tänään alkoi yhteiskuntapolitiikan luentosarja, joka ainakin ensimmäisen luennon perusteella vaikuttaa todella kiinnostavalta kokonaisuudelta: sosiaalipolitiikkaa, kaupunkitutkimusta, vanhenemisen tutkimusta ym. Nämä ovat mukavaa vastapainoa välillä aika korkealentoiseksi menevälle sosiologialle.

Tuntuu edelleen suunnattomalta etuoikeudelta päästä päivästä toiseen kuuntelemaan Suomen arvostetuimpien yhteiskuntatieteilijöiden mietteitä ajankohtaisista asioista. Ne on niitä samoja tyyppejä, joita uutisissa ja lehdissä haastatellaan lähes viikoittain. Ja joku päivä mustakin tulee tommonen…