Reili, osa 9, Berliini
Puolitoista päivää Berliiniä takana ja todella häkeltynyt olo. En tiedä mitä odotin tältä kaupungilta, mutta chillausmeininki ja liberaali ilmapiiri eivät ainakaan kuuluneet joukkoon. Jotenkin odotin, että matkani huipentuisi Prahaan, mutta nyt täytyy todeta, että Berliini vie kyllä voiton. Kaikki mitä sanoin Prahasta pätee yhtä lailla Berliiniin: historia, arkkitehtuuri, kulttuurielämä ja tietysti meininki itse kadulla. Huomaan että oma hyvin stereotyyppinen mielikuvani Saksasta ja saksalaisista ei päde ainakaan berliiniläisiin lainkaan. Tämä kaikki huomioiden tuntuu uskomattomalta, että vain reilut viisitoista vuotta sitten tässä kaupungissa oli aika eri meininki.
Osallistuin aiemmin tänään kämppiksen suosituksesta New Berlin Toursin ilmaiselle kiertokävelylle. Liki neljä tuntia kestäneellä kierroksella kävimme mahtavan oppaamme osaavassa huomassa Berliinin tärkeimmillä historiallisilla paikoilla ja saimme kuulla kiinnostavia tarinoita Saksan ja Berliinin värikkäästä historiasta. Oppaat ja yritys toimivat puhtaasti tippipohjalta, joten kierroksen loputtua ojensin oppaalle kiitollisena setelin kouraan. (Tällainen tippipohjainen systeemi tuntui muuten todella hienolta, koska tällä tavalla oppaat saavat ansionsa mukaan - elämäänsä kyllästyneet perusoppaat karsiutuvat tällaisesta yrityksestä nopeasti pois ja jäljelle jää vain helmiä.)
Tarkoituksenani oli siis viettää Berliinissä vain kaksi päivää ja suunnata sitten Hampuriin, mutta Hampurin hostelleilla näytti olevan sen verran vahva haista vittu -meininki reppureissaajia kohtaan (hostellit kalliita, huonolaatuisia ja sijoitettu kauaksi keskustasta), että päätin skipata Hampurin ja nauttia sen sijaan Berliinistä vielä ylimääräisen päivän. Perjantaina siis Köpikseen.
Nyt menen ja etsin itselleni vaihteeksi hyvää kasvisruokaa.

